Tukiperhetoiminta ja sijaisperhetoiminta ovat molemmat tärkeitä lastensuojelun tukimuotoja, mutta niiden välillä on merkittäviä eroja. Tukiperhetoiminnassa lapsi viettää sovitut ajanjaksot, kuten viikonloput tai loma-ajat, tukiperheessä, mutta asuu vakituisesti omassa kodissaan. Sijaisperhetoiminnassa lapsi muuttaa asumaan sijaisperheeseen joko väliaikaisesti tai pidempiaikaisesti. Tukiperhetoiminta on ennaltaehkäisevä tukimuoto, kun taas sijaisperhetoiminta on ratkaisu tilanteisiin, joissa lapsen hyvinvointi vaatii kodin ulkopuolista sijoitusta.
Mitä eroa on tukiperhetoiminnalla ja sijaisperhetoiminnalla?
Tukiperhe- ja sijaisperhetoiminnan peruserot näkyvät selkeästi lapsen asumisen ja toiminnan tavoitteiden kautta. Tukiperhetoiminnassa lapsi käy säännöllisesti vierailemassa tukiperheessä, mutta hänen vakituinen kotinsa pysyy omassa perheessä. Tyypillisesti lapsi vierailee tukiperheessä 1-4 kertaa kuukaudessa, usein viikonloppuisin tai loma-aikoina.
Sijaisperhetoiminnassa lapsi muuttaa asumaan sijaisperheeseen, joka huolehtii hänen päivittäisestä hoidostaan, kasvatuksestaan ja arjestaan. Sijoitus voi olla lyhytaikainen tai jatkua pitkään, jopa aikuisuuteen asti, riippuen lapsen ja biologisen perheen tilanteesta.
Toimintamuotojen tavoite-erot ovat myös huomattavat. Tukiperhetoiminta on ennaltaehkäisevää ja lyhytaikaista tukea, joka tähtää vanhempien jaksamisen tukemiseen ja perheen tilanteen vahvistamiseen. Sijaisperhetoiminta puolestaan on pidempiaikainen ratkaisu tilanteissa, joissa lapsen hyvinvointi vaatii kodin ulkopuolista sijoitusta. Se tarjoaa lapselle turvallisen kasvuympäristön silloin, kun vanhemmat eivät pysty huolehtimaan lapsesta.
Milloin tukiperhetoimintaa tarvitaan?
Tukiperhetoiminta on tarpeen monenlaisissa haastavissa perhetilanteissa. Se tarjoaa väliaikaisen hengähdystauon vanhemmille ja uusia sosiaalisia suhteita lapselle. Tukiperhetoiminta soveltuu erityisesti tilanteisiin, joissa vanhempien jaksaminen on koetuksella esimerkiksi uupumuksen, masennuksen tai muun väliaikaisen haasteen vuoksi.
Erityislapsen hoitaminen voi kuormittaa vanhempia tavallista enemmän, jolloin säännölliset hengähdystauot tukiperheen avulla voivat olla arvokkaita. Yksinhuoltajuus ilman riittävää tukiverkostoa on myös tyypillinen tilanne, jossa tukiperhetoiminta voi auttaa merkittävästi arkea. Luonnollisen tukiverkoston puuttuminen esimerkiksi isovanhempien tai muiden sukulaisten asuessa kaukana voi lisätä tukiperheen tarvetta.
Tukiperhetoiminta toimii ennaltaehkäisevänä tukimuotona ja voidaan järjestää sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna ilman lastensuojelun asiakkuutta. Sen tavoitteena on tukea vanhempien jaksamista ja ehkäistä ongelmien pahenemista ennen kuin raskaampia tukitoimia tarvitaan.
Milloin sijaisperhetoimintaa tarvitaan?
Sijaisperhetoiminta tulee kyseeseen, kun lapsen hyvinvointi, terveys tai kehitys on vakavasti vaarantunut eikä kotiin vietävä tuki riitä turvaamaan lapsen tilannetta. Tämä johtaa huostaanottoon tai kiireelliseen sijoitukseen, jolloin lapsi sijoitetaan asumaan kodin ulkopuolelle. Sijaisperhe on laitoshoidon ohella yksi sijaishuollon muodoista.
Sijaisperhetoimintaan voidaan päätyä, jos vanhemmilla on vakavia päihde- tai mielenterveysongelmia, jotka estävät lapsen tarpeista huolehtimisen, tai jos perheessä esiintyy väkivaltaa tai kaltoinkohtelua. Myös lapsen vakava oireilu tai vanhempien pitkäaikainen kykenemättömyys vastata lapsen tarpeisiin voi johtaa sijaisperhetoimintaan.
Lapsen edun ensisijaisuus on keskeisin periaate sijaishuollon järjestämisessä. Sijaisperhetoiminta perustuu lastensuojelulain säännöksiin, ja siihen päädytään vain, kun muut tukitoimet on todettu riittämättömiksi ja sijaishuolto arvioidaan lapsen edun mukaiseksi. Sijaishuollon järjestämisestä vastaa aina sosiaalityöntekijä, joka tekee päätökset lastensuojelulain mukaisesti.
Miten tukiperheeksi voi ryhtyä?
Tukiperheeksi ryhtyminen alkaa yleensä ottamalla yhteyttä oman alueen sosiaalipalveluihin tai järjestöihin, jotka koordinoivat tukiperhetoimintaa. Prosessin alussa kartoitetaan perheen soveltuvuutta ja motiiveja tukiperhetoimintaan osallistumiseen. Tukiperheeksi aikovan tulee käydä tukiperhevalmennus, joka on kestoltaan lyhyempi kuin sijaisvanhemmuuteen valmistava koulutus.
Tukiperheeksi hakeutuvan perheen perusvaatimuksiin kuuluvat vakaa elämäntilanne, turvallinen kotiympäristö ja aito kiinnostus lasten hyvinvoinnin tukemiseen. Arvioinnissa huomioidaan myös perheenjäsenten terveys, elämäntavat ja kyky sitoutua toimintaan. Rikosrekisteriote tarkistetaan kaikilta aikuisilta, jotka osallistuvat tukiperhetoimintaan.
Tukiperheprosessi etenee tyypillisesti niin, että valmennuksen ja haastattelujen jälkeen perhe hyväksytään tukiperheeksi. Tämän jälkeen etsitään sopiva tuettava lapsi tai perhe, jonka kanssa sovitaan tutustumiskäynneistä ja yhteistyön käytännöistä. Tukiperhetoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, ja tukiperheille maksetaan toiminnasta kulukorvaus.
Miten sijaisperheeksi voi ryhtyä?
Sijaisperheeksi ryhtyminen edellyttää perusteellisempaa valmistautumista kuin tukiperhetoiminta. Prosessi alkaa yhteydenotolla oman alueen perhehoidon yksikköön tai lastensuojelupalveluihin. Sijaisvanhemmiksi haluavien on osallistuttava PRIDE-valmennukseen, joka on kattava koulutusohjelma sijaisvanhemmuuteen valmistautuville. Koulutus kestää tyypillisesti useita kuukausia ja sisältää ryhmätapaamisia sekä perhekohtaista työskentelyä.
Sijaisperheille asetetut kriteerit ovat tiukemmat kuin tukiperheille, koska vastuu lapsen kokonaisvaltaisesta hoidosta ja kasvatuksesta on suurempi. Valintakriteereissä arvioidaan perheen valmiuksia vastata sijoitetun lapsen tarpeisiin, yhteistyökykyä biologisten vanhempien ja viranomaisten kanssa sekä kykyä tukea lapsen suhteita läheisverkkoon.
Sijaisperheeksi ryhtyvältä edellytetään vakaata elämäntilannetta, riittäviä voimavaroja, soveltuvaa asuinympäristöä ja kykyä sitoutua pitkäjänteisesti lapsen hoitoon. PRIDE-valmennuksen aikana arvioidaan perheen valmiuksia sijaisvanhemmuuteen yhteistyössä kouluttajien kanssa. Valmennuksen jälkeen tehdään päätös perheen soveltuvuudesta sijaisperheeksi, minkä jälkeen alkaa sopivan lapsen odottaminen.
Mitkä lait säätelevät tukiperhe- ja sijaisperhetoimintaa?
Tukiperhe- ja sijaisperhetoimintaa säätelevät eri lait, mikä heijastaa niiden erilaista asemaa palvelujärjestelmässä. Tukiperhetoiminta järjestetään ensisijaisesti sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukaisena palveluna, joka ei edellytä lastensuojelun asiakkuutta. Sosiaalihuoltolain 28 § määrittelee tukiperhetoiminnan sosiaalipalveluksi, jota voidaan järjestää lapsiperheille tuen tarpeessa olevien lasten ja heidän perheidensä tukemiseksi.
Sijaisperhetoimintaa puolestaan säätelee lastensuojelulaki (417/2007) sekä perhehoitolaki (263/2015). Lastensuojelulain 40 § määrittelee huostaanoton edellytykset ja 49 § sijaishuollon järjestämisen perusteet. Perhehoitolaki säätelee perhehoitajan asemaa, oikeuksia ja velvollisuuksia sekä toimeksiantosopimuksen sisältöä.
Lakien asettamat erot näkyvät palveluiden järjestämisen perusteissa: tukiperhetoiminta on ennaltaehkäisevää tukea, jota voidaan järjestää matalammalla kynnyksellä, kun taas sijaisperhetoiminta on lastensuojelun toimenpide, joka edellyttää lastensuojelulain mukaisia perusteita ja päätöksiä. Molemmissa toimintamuodoissa keskeistä on kuitenkin lapsen edun ensisijaisuus, josta säädetään niin sosiaalihuoltolaissa, lastensuojelulaissa kuin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessakin.
Tukiperhe- ja sijaisperhetoiminnan ydinerojen ymmärtäminen
Tukiperhe- ja sijaisperhetoiminnan ydinerojen ymmärtäminen on tärkeää niin ammattilaisille kuin perheille, jotka harkitsevat näihin toimintoihin osallistumista. Keskeisin ero on toiminnan intensiteetissä ja juridisessa asemassa: tukiperhetoiminta on osa ennaltaehkäiseviä palveluja ja perustuu vapaaehtoisuuteen, kun taas sijaisperhetoiminta liittyy lastensuojelun sijaishuoltoon ja vastaa lapsen kokonaisvaltaisesta hoidosta.
Suomalaisessa lastensuojelujärjestelmässä sekä tukiperhe- että sijaisperhetoiminnalla on arvokas paikkansa. Tukiperhetoiminta voi parhaimmillaan estää tilanteen kriisiytymisen ja sijaishuollon tarpeen syntymisen. Sijaisperhetoiminta puolestaan tarjoaa kodinomaisen vaihtoehdon laitoshoidolle tilanteissa, joissa lapsi ei voi asua omassa kodissaan.
Jos kiinnostuit näistä toimintamuodoista, lisätietoa voi saada oman kunnan tai hyvinvointialueen sosiaalipalveluista sekä järjestöiltä, jotka järjestävät tukiperhe- ja sijaisperhetoimintaa. Lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseen on monia tapoja osallistua, ja jokainen panos on arvokas yhteiskunnassa, jossa perheiden tuen tarve on monimuotoista.
Muistettava on, että sekä tukiperhe- että sijaisperhetoiminnassa on kyse lapsen edun toteutumisesta ja perheiden tukemisesta vaikeissa elämäntilanteissa. Molemmat toimintamuodot vaativat sitoutumista, empatiaa ja kykyä yhteistyöhön, mutta tarjoavat myös ainutlaatuisen mahdollisuuden vaikuttaa myönteisesti lasten ja perheiden elämään.
